6.2.2009
| |
 |
| |
Kuva: Juha Salminen |
Ruotsin kruunun heikentyessä esimerkiksi 10 prosenttia suhteessa euroon, euroilla saa ostettua 10 prosenttia aiempaa enemmän kruunuja. Näin ollen valitulla summalla euroja voi ostaa isomman "siivun" yhtiötä kuin ennen valuutan arvon heikkenemistä olettaen, että sek-määräinen osakekurssi on pysynyt ennallaan.
Sijoituspäätöstä tehdessä on kuitenkin oleellisempaa analysoida tulevaisuuden näkymiä valitulla sijoitushorisontilla.
Seuraavat asiat kannattaa ottaa sijoituspäätöstä tehtäessä huomioon:
1) osakemarkkinoiden kehitys - riippuu talouskehitysodotuksista ja arvostustasoista
2) kyseessä olevan yhtiön kehitys - riippuu yllä olevan lisäksi toimialasta ja yrityskohtaisista näkymistä
3) valuutan kehitys suhteessa euroon - valuutan heiketessä suojaamaton valuuttapositio voi syödä valtaosan euromääräisestä tuotosta.
On myös syytä analysoida valuuttamuutosten vaikutusta kyseisen yhtiön bisnekseen pitkällä tähtäimellä. Paljonko yhtiöllä on toimintaa Ruotsin ulkopuolella? Hyötyykö vai kärsiikö yhtiö heikentyneestä valuutasta? Muuttuuko yhtiön suhteellinen kilpailuasema kilpailijoihin nähden?
Outi Kalpio
Salkunhoitaja, apulaisjohtaja
Tapiola Varainhoito Oy
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi