Lyhyt tutustuminen taloushistorian kirjoihin osoittaa, että menneisyys on täynnä sekä kurssinousuja että -laskuja, toteaa Tom Liljeström. Kuva: Juha Salminen

10.12.2008
 

Tapasin glögikutsuilla vanhan meklariystäväni. Luonnollisesti keskustelu kääntyi siihen, miltä tulevaisuus vaikuttaa sijoitusnäkökulmasta.

"Olen ollut mukana vain 30 vuotta", ystäväni totesi. "Jotta osaisin ottaa kantaa tulevaisuuteen, olisi pitänyt olla mukana 80 vuotta."

Meklarikaverini viittasi tietenkin 1930-luvun tapahtumiin, jolloin pörssin arvosta yli kolme neljäsosaa suli muutaman vuoden aikana.

Kotiin kävellessäni mietin, että ystäväni hieman leikkisä kommentti kuvaa aika hyvin tapaa, jolla sijoittaja miettii, mitä tehdä. Vertailukohtia haetaan intuitiivisesti siltä ajalta, joka on henkilökohtaisesti koettu.

Harvempi sijoittaja on itse ollut markkinoilla mukana 1950-lvukua aiemmin. Lyhyt tutustuminen taloushistorian kirjoihin paljastaa kuitenkin, että menneisyys on täynnä kuplimista. Vähän väliä jokin uusi keksintö, sijoituskohde tai toive paremmasta tulevaisuudesta on tuonut mukanaan niin pitkän nousukauden, että on uskottu talouden siirtyneen pysyvästi jyrkkään nousuun. Lähimenneisyyden räikeimpiä esimerkkejä on vuosituhannen vaihteen it-huuma, joka sokaisi sekä sijoittajat että yritysjohtajat.

Kuplan paisuessa sijoittajat ovat aina muuttuneet yhä rohkeammiksi riskinottajiksi ja ajaneet hinnat kestämättömän korkealle. Nousu on useimmiten ollut pitkä ja alkuvaiheessa loiva, mutta palautus maan pinnalle nopea ja kova.

Tärkein tämän vuoden opetus on kenties siinä, että hulluja vuosia on ollut yllättävän monta ennenkin. Ei usein, mutta tasaisen toistuvasti.

Itku pitkästä ilosta, sanoisi Karjalasta kotoisin oleva mummoni.

Tom Liljeström
toimitusjohtaja
Tapiola Varainhoito Oy

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi