3.10.2008
| |
 |
| |
Kuva:Istockphoto |
Teksti Jorma Leppänen
”Tällä vuosikymmenellä koettu elintarvikkeiden hinnan nousu liittyy globalisaatioprosessiin”, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa kansainvälistä taloutta seuraava Paavo Suni sanoo.
”Maailmantaloudessa on käynnissä valtava rakennemuutos. Kehittyvät maat Kiinan johdolla vaurastuvat, ja ihmiset niissä muuttavat kulutustottumuksiaan. Esimerkiksi vehnän ja lihan tuotanto ei ole pysynyt kysynnän vauhdissa mukana. Kun lisäksi satoja on menetetty vaikeiden luonnonolojen vuoksi ja eläimiä on jouduttu teurastamaan tautien takia, hinnat ovat nousseet entisestään.”
Suni huomauttaa, että korkea öljyn hinta heijastuu lannoitteiden hintoihin, ja tämä vähentää köyhien maiden mahdollisuuksia lisätä maataloustuotantoaan. Lisäksi useat maat ovat asettaneet maataloustuotteille vientirajoituksia, jotta niiden hinnat pysyisivät kotimaassa kohtuullisina. Maata viljellään yhä enemmän myös biopolttoaineen tuotantoa varten.
”Nämä syyt vaikuttavat siihen, että ruoan hinta myös Suomessa on noussut ja nousee edelleen.”
Entä raaka-ainepörssissä spekuloivat tahot? Mikä vaikutus niillä on elintarvikkeiden hintoihin?
”Nyt kun varastot miltei kaikissa hyödykkeissä ovat pienet, spekulaatiot eivät voi kovin paljon vaikuttaa käteishintoihin. Sitä vastoin pienetkin shokit merkittävillä tuotantoalueilla vaikuttavat hintoihin voimakkaasti.”
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi