Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Tapiolan rahastoissa vain vähän finanssiyhtiöiden osakkeita   A A


Finanssimarkkinoiden myllerryksestä huolimatta Tapiola–rahastot ovat edelleen oivallinen tapa säästää. ”Luottokriisi on vaikuttanut myös Tapiolan rahastoihin, mutta pahimmalta on vältytty, koska rahastoissa on erittäin vähän finanssiosakkeita”, korostaa Jyrki Mäkelä Tapiola Varainhoidosta.


 

30.9.2008

Teksti: Tiina Rytky


”Tapiola on siinä suhteessa hyvässä asemassa, että hoitamissamme osakerahastoissa on äärimmäisen vähän finanssiyhtiöiden osakkeita”, Mäkelä painottaa.

 

Tapiola Eurooppa -, Hyvinvointi- ja Trendi-rahastoissa ei ole yhtään pankkiosakkeita. Tapiola Tulevaisuus- ja Tapiola Suomi –rahastoissa on kussakin ainoastaan yksi finanssiyhtiö. Tapiola USA -rahaston pankkiriski on rajoittunut muutamiin amerikkalaisiin finanssilaitoksiin, jotka ainakin tässä vaiheessa ovat selviytyneet pahimmasta markkinaturbulenssista.


Yhdistelmärahastot ovat myös hyvin suojassa suoralta pankkiriskiltä. Sijoituskohteina olevissa alarahastoissa ei ole amerikkalaisia tai eurooppalaisia finanssiyhtiöitä.

Korkorahastoissa jonkin verran vaikutuksia

Mäkelän mukaan Tapiolan korkorahastoista Lyhytkorko ja Yrityslaina ovat kärsineet eniten viime vikkojen tilanteesta. Rahastoissa on eurooppalaisten finanssilaitosten liikkeellelaskemia velkapapereita. Tapiola Kassakorko –rahastossa sijoituskohteena on ainoastaan muutamien hyvien pohjoismaisten pankkien liikkeellelaskemia lyhytaikaisia sijoitustodistuksia. Tapiola High Yield –rahastossa pankkiriski on myös äärimmäisen pieni.


"Tapiola Pitkä korko -rahasto ollut viime päivien selvä voittaja. Sijoituskohteina olevien valtion ja vakuudellisten joukkolainojen korot ovat laskeneet voimakkaasti, mikä on hyödyttänyt kyseistä rahastoa. Kyseiset sijoituskohteet nähdään epävarmoissa tilanteissa turvasatamina", Mäkelä toteaa. 

Oman sijoitussuunnitelman noudattaminen kannattaa

”Koko vuosi on ollut säästäjälle ja sijoittajalle vaikeaa aikaa ja moni varmaan miettii kannattaako jatkaa sijoittamista vai siirtää rahat turvaan. Sijoittaminen ja säästäminen ovat kuitenkin pitkäjänteistä puuhaa”, Jyrki Mäkelä muistuttaa. 

 

”Tuottohakuisempaan rahastosijoittamiseen kuuluu aina riski, joka on tärkeää tiedostaa myös pitkäaikaisessa säästämisessä. Tärkeää on myös noudattaa omaa säästö- ja sijoitussuunnitelmaansa, eikä lähteä spekuloimaan.”

 

”Pitkäjänteiselle säästäjälle Tapiola –rahastot ovat edelleen oivallinen tapa säästää vaikeinakin aikoina”, Mäkelä sanoo.

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola