11.9.2008
| |
 |
| |
kuva: Suvi Vesterinen |
Sekä Stora Enso että UPM ilmoittivat keskiviikkona 10.9.2009 rajuista saneerauksista. Yhtiöt supistavat tuotantoaan sanomalehti- ja aikakauslehtipaperissa sekä kartongissa Suomessa ja Saksassa. Myös muuta tuotantoa tehostetaan jatkossa. Uutisia odotettiin markkinoilla ja molempien yhtiöiden kurssit lähtivät uutisten johdosta nousuun.
Vastaavanlaisia saneerausuutisia saataneen lisää syksyn edetessä, sillä muut toimialan yhtiöt ovat toistaiseksi olleet hiljaa. Kapasiteettiin kaivataan edelleen lisäleikkauksia markkinatasapainon ja hinnoitteluvoiman saavuttamiseksi. Positiivinen uutisvirta, vahvistuva dollari ja halventunut energia tukevat kurssikehitystä syksyn aikana, mutta edellisiin huippulukemiin on nykyisessä toimintaympäristössä vielä pitkä matka.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että kesällä nähtiin metsä- ja paperiyhtiöiden osakekursseissa pohjalukemat.
Uutisia yritysjärjestelyistä on odotettu markkinoilla alkuvuodesta lähtien. Yritysjärjestelyillä pyritään vastaamaan Venäjällä vuodenvaihteessa täydessä mittakaavassa voimaan tuleviin puutulleihin sekä muutenkin hankalaan hinnoittelutilanteeseen, joka johtuu ylikapasiteetista.
Metsä- ja paperiyhtiöillä toimintaympäristö jatkuu edelleen haasteellisena. Paineita yhtiöille on kertynyt sekä kulu- että tulopuolelta. Kustannuksia ovat kasvattaneet heikko raaka-aineen saatavuus sekä energian kohonneet hinnat. Tulopuolella sen sijaan ongelmana ovat olleet kysynnän ja dollarin heikkous sekä ylitarjonnasta johtuva hintapaine.
Nina Waltasaari
Salkunhoitaja
Tapiola Varainhoito Oy