4.9.2008
|
 |
| |
Kuva:Istockphoto |
Teksti Matti Remes
Heinäkuun puolivälissä tapahtunut käänne öljyn ja muiden raaka-aineiden hinnoissa ei näy vielä inflaatioluvuissa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahinnat nousivat heinäkuussa 4,4 prosenttia.
Loppuvuotta kohden kuluttajainflaatio todennäköisesti kuitenkin hidastuu, arvioi Tapiolan rahoitusmarkkinaekonomisti Timo Vesala.
”Kehitys näyttää maltillistuvan. Tilanne muuttuu, jos öljyn ja ruuan hintojen nousu jatkuu.”
Pohjainflaatio pysynyt matalalla
Vesala muistuttaa, että inflaation kiihtymisessä on ollut pikemminkin kyse tiettyjen hyödykkeiden hintojen noususta. Energiasta ja ruuasta puhdistettu pohjainflaatio on pysynyt euroalueella kahden prosentin tasolla. Suomessa taso on vieläkin alempi.
”Pohjainflaatio on kuluttajainflaatiota vakaampi mittari, sillä se kuvaa paremmin, mikä on kysynnän ja tarjonnan välinen suhde. Pohjainflaation kiihtyminen saattaa kieliä talouden ylikuumenemisesta ja inflaatiokuvan heikkenemisestä.”
Merkkejä pohjainflaation kiihtymisestä ei ole tällä hetkellä nähtävissä.
Inflaation pelko voi sysätä hinnat nousuun
Vesala arvioi, että seuraavan puolen vuoden aikana kuluttajahintojen nousu maltillistuu euroalueella 2,5- 3 prosentin tasolle. Se edellyttää kuitenkin, etteivät raaka-aineiden hinnat lähde uuteen nousuun.
Vaikeimmin ennustettava on raakaöljyn hinta, sillä siihen vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan ohella myös kansainväliset kriisit ja niihin liittyvät psykologiset tekijät.
Inflaatiokehitykseen vaikuttavat myös palkkaratkaisut. Laskusuhdanteessa palkansaajien neuvotteluvara pienenee, mutta palkkainflaation riski on Vesalan mielestä edelleen todellinen monissa euroalueen maissa.
”Suurin riski on niissä maissa, joissa taloustilanne on muita parempi. Yhdysvalloissa työntekijöiden neuvotteluasemat eivät välttämättä ole vahvat, mutta esimerkiksi Suomessa työllisyyskehitys on ollut suhteellisen hyvä.”
Keskuspankit ovat nostaneet inflaation hillitsemisen keskeiseksi tavoitteekseen. Huoli on Vesalan mielestä perusteltu, sillä inflaatiosta tulee helposti itseään ruokkiva prosessi.
Yritykset alkavat jo ennakolta lisätä tulevia kustannuspaineita hintoihin. Kuluttajat taas vaativat lisää palkkaa kohonneiden elinkustannusten kattamiseksi.
”Näistä syistä kapea-alainen inflaatio voi laajeta yleiseksi kustannusten nousukierteeksi.”
Tuotantokulujen nousu syö tuloskuntoa
Yrityksille päänvaivaa aiheuttavat nyt kuluttajahintoja nopeammin nousevat tuottajahinnat.
”Yritykset joutuvat ottamaan kohonneet kustannukset omiin voittomarginaaleihinsa, sillä suhdanteiden jäähtyessä ne eivät pysty viemään korotuksia asiakashintoihin.”
Vesalan mielestä yritysten tuloksentekokyky on lähitulevaisuudessa ainakin jossakin määrin uhattuna.
”Tulevien kuukausien aikana testataan yritysten tulosennusteiden uskottavuus, kun samaan aikaan ihmiset kuluttavat entistä vähemmän.”
Yrityksissä muhivien hinnankorotuspaineiden Vesala odottaa purkautuvan talouden elpyessä.
”Hinnankorotukset siirretään kuluttajille heti kun se on mahdollista. Inflaatiopaineiden hellittäminen laskusuhdanteessa voi siten olla lyhytaikainen ilo. Saattaa olla, että 2-3 vuoden tähtäimellä inflaatio lähtee taas kiihtymään.”
Vesalan mukaan tulevaisuudessa saatetaan joutua tottumaan pysyvästi korkeampiin inflaatiolukuihin.
”Teollisuusmaiden väestön ikääntyminen ja kehittyvien talouksien keskiluokkaistuminen lisäävät kulutusta ja vähentävät säästämistä. Voi olla, että ensi vuosikymmenellä inflaatio ja korot ovat korkeammalla tasolla kuin mihin olemme keskimäärin tottuneet.”
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi