Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kuluttajavetoinen taantuma pitkittyy Yhdysvalloissa   A A


Yhdysvaltain kuluttajien ahdinko on osoittautunut odotettuakin syvemmäksi. Kotitalouksien köyhtyminen hidastaa koko maailmantalouden kasvua, sillä kehittyvien talouksien vaurastuminen ei riitä kompensoimaan ostoinnon hiipumista Yhdysvalloissa.


15.8.2008

 
  Kuva:Istockphoto

Teksti Matti Remes

 

Rahoitusmarkkinoita koetteleva kriisi on hallinnut keskustelua Yhdysvaltain taloudesta. Tapiolan rahoitusmarkkinaekonomisti Timo Vesalan mielestä nyt on aika kiinnittää huomio toiseen keskeiseen ongelmaan eli kotitalouksien ylivelkaantumiseen.
”Ylikulutus on ollut tiedossa jo pitkään. Tähän asti on kuitenkin tuudittauduttu siihen, että Yhdysvalloissa keksitään keinot velkaantumisen rahoittamiseksi ja että vahva talous kestää suurimmat kolhut.”
Vesalan mukaan tämä tie on nyt kuljettu loppuun, kun asuntojen hinnat ovat kääntyneet jyrkkään laskuun.
”Amerikkalaiset kuluttajat painavat nyt jarrua kovalla kädellä vähentämällä kulutusta.”
Kuluttajavetoisesta taantumasta on varoiteltu viime syksystä lähtien, mutta kansantalouden tilinpidossa kulutuskysynnän väheneminen alkaa näkyä vasta nyt.

 
Klikkaa suuremmaksi
 

Asuntojen hintojen nousu rahoitti pitkään
kotitalouksien ylivelkaantumista.


”Aina kun kulutuskysyntä alkaa hidastua, ensimmäisenä vähennetään kestokulutushyödykkeiden ostamista. Asuntojen lisäksi autot menevät huonosti kaupaksi, mikä näkyy amerikkalaisten autoyhtiöiden alkuvuoden erittäin huonoista tuloksista.”

 

Kehittyvät taloudet eivät kompensoi

 

Yhdysvaltain osuus maailman yhteenlasketusta bruttokansantulosta on viime vuosina vähentynyt. Kulutuskysynnän kasvu on ollut kuitenkin maassa niin nopeaa viime vuosina, että amerikkalaisten kuluttajien rooli maailmantaloudessa on itse asiassa suurempi kuin aiemmin.
Kehittyvien talouksien kasvu ja vaurastuminen eivät Vesalan mukaan riitä korvaamaan kotitalouksien hiipunutta ostointoa.
”Kehittyvissä talouksissa ostovoimaa syö muun muassa ruuan hinnan voimakas nousu. Nykyisessä tilanteessa Yhdysvaltoihin ja muihin teollisuusmaihin kohdistuvan viennin rooli korostuu entisestään. Siksi Yhdysvaltain kasvun hidastuminen jarruttaa kasvua myös kehittyvillä markkinoilla. Ei kuitenkaan kovin dramaattisesti.”

 

Hitaasti etenevä trendi jäi huomiotta

 

Kotitalouksien ylivelkaantuminen alkoi Yhdysvalloissa jo 1990-luvun lopulla. Viime vuosina alijäämä on syventynyt entisestään.
”Tähän asti velat on voitu rahoittaa omaisuuden nousevilla varallisuusarvoilla, kun velallinen on voinut ottaa lisää lainaa oman asunnon hinnan nousua vastaan.”
Subprime-lainoista lähtenyt rahoitusmarkkinoiden epävarmuus on vienyt huomiota pois kuluttajien ahdingosta, huomauttaa Vesala.
”Kaikki ovat jännittäneet, ettei rahoitusjärjestelmä romahtaisi ja pankkeja kaatuisi. Kulutuskysynnän hiipuminen on vähemmän dramaattinen, hitaasti etenevä trendi.”

 

Asuntojen hintojen lasku jatkuu

 

Kuluttajien vaikeuksien ja niiden vaikutusten vähättely johtuu Vesalan mukaan myös siitä, että edelliset Yhdysvaltain taantumat johtuivat yritysten, ei kuluttajien yli-investoinneista.
”Taantumista toivuttiin varsin nopeasti, sillä yritykset pystyvät sopeuttamaan toimintojaan nopeasti. Sen sijaan kuluttajavetoisesta taantumasta toipuminen kestää pidempään. Kun asuntomarkkinat ovat jäässä, velkaa ottaneet eivät pääse myymään asuntojaan, ja tulojen ja menojen tasapainottaminen vie aikaa.”
Ekonomistien arviot Yhdysvaltojen talouden kehityksestä poikkeavat nyt huomattavasti toisistaan. Optimistisimpien arvioiden mukaan alavire jatkuisi vielä tänä vuonna. Ensi vuonna talous alkaisi vähitellen elpyä.
Vesala varoittaa liian myönteisistä arvioista.
”Asuntojen hinnat laskevat edelleen. Asuntomarkkinoiden taantuma jatkuu ainakin tämän vuoden ennen kuin kysyntä ja tarjonta saavuttavat tasapainon. Tämä tarkoittaa, että amerikkalaisten kotitalouksien köyhtyminen jatkuu.”

 

Talouden alavire jatkuu vielä 2010

 

Vesalan mukaan Yhdysvaltojen talouteen kohdistuu muitakin paineita. Raakaöljyn korkealle kohonnut hinta kurittaa sekä kuluttajia että teollisuutta. Molemmat kärsivät myös kiristyneestä luotonannosta ja rahoituskulujen kasvusta.
”Kohonneet kustannukset aiheuttavat kovia paineita yrityksille. Samaan aikaan amerikkalaiset vähentävät kulutusta. Yritysten tulokset laskevat, työttömyys nousee, ja tämä vähentää entisestään kulutusta.”
Vesala uskoo, että työttömyyden selvä nousu alkaa näkyä tilastoissa kuluvan vuoden jälkipuoliskolla. Pahimmillaan työmarkkinoiden ongelmat ovat ehkäpä vasta ensi vuonna, hän arvioi.
”On realistista ajatella, että talouskasvu jatkuu hitaana vielä vuonna 2010.”
George W. Bushin hallinnon lupaamien elvytystoimien tehoon Vesala ei usko. Kesän aikana Yhdysvalloissa toteutettiin veronalennuspaketti, jossa kotitalouksien osuus oli noin 120 miljardia dollaria.
”Veronalennuksia on mahdotonta kohdentaa ensisijaisesti vain niihin kotitalouksiin, jotka todella tarvitsevat apua ja jotka laittaisivat rahat kulutukseen.”

 

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola