Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Lähi-itä nousi sijoittajien suosikkikohteeksi   A A


Vauhdin hiljenemisestä huolimatta kiinnostavimmat sijoituskohteet löytyvät edelleen kehittyvien talouksien pörsseistä.


 
 
  Kuva: Matti Remes

8.8.2008
Teksti ja kuva Matti Remes

 

Maailmantalouden epävarmuus on viime kuukausien aikana heilutellut myös Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Itä-Euroopan pörssejä. Turbulensseista huolimatta sijoittajan kannattaa kuitenkin pysyä aktiivisena kehittyvillä markkinoilla.


”Uskomme, että seuraavan vuoden, puolentoista aikana kehittyvien talouksien pörssit tuottavat edelleen paremmin kuin kehittyneiden maiden pörssit. Viime vuoden huimiin kasvulukuihin tuskin kuitenkaan ylletään”, T. Rowe Pricen salkunhoitaja Nick Beecroft sanoo. Hän vastaa T. Rowe Pricella Emerging Markets -rahastosta. Rahasto on Tapiolan Kehittyvät markkinat -osakerahaston sijoituskohteena.

   
 

Lisää aiheesta:

> Lisätietoja Tapiolan Kehittyvät markkinat -rahastosta

   


Viimeksi kuluneen 7–8 vuoden aikana pörssikurssit ovat nousseet vauhdilla lähes kaikissa kehittyvissä talouksissa. Jatkossa jyvät erottuvat entistä selvemmin akanoista.

”Markkinat polarisoituvat. Hyvät sijoituskohteet löytyvät yrityksistä ja maista, joiden taloudet ovat vahvalla pohjalla. Vastaavasti sijoittajan kannattaa välttää maita, jotka painivat talouden alijäämien, heikentyvien valuuttojen ja kiihtyvien inflaatiolukujen kanssa.”

Vahvat maat kiinnostavat

Kiina, Brasilia, Meksiko ja Venäjä ovat Beecroftin mielestä esimerkkejä maista, joista löytyy kiinnostavia sijoituskohteita myös tulevaisuudessa.
”Näissä maissa on noudatettu viime vuosina oikeaoppista talouspolitiikkaa, joka on tasapainottanut makrotalouden”, Beecroft kiittelee.

Myös yritystasolla on tapahtunut paljon parannuksia. Yrityksiä johdetaan yhä ammattitaitoisemmin ja ne noudattavat corporate governance –suosituksia. Vähemmistöosakkaat saavat aiempaa helpommin osuutensa yritysten tuotoista.

Tiukka tahti jatkuu Kiinassa

Eniten sijoittajia ovat puhuttaneet Kiinan osakemarkkinat. Beecroft uskoo, että idän jättiläinen pystyy ratkaisemaan pörssikursseihin heijastuneet taloushuolet.
”Talouskasvu hidastuu hieman, mutta jatkuu edelleen runsaan yhdeksän prosentin vuosivauhtia. Viimeisimpien tilastojen mukaan inflaatiovauhtikin olisi hidastumassa.”
Myös osakkeiden arvostus alkaa Beecroftin mielestä olla järkevämmällä tasolla. Joidenkin yhtiöiden pörssikurssit ovat jopa puoliintuneet syksyn huippulukemista.

Lähi-idästä kuuma sijoituskohde

Eniten sijoittajia kiinnostavat nyt Lähi-idän osakemarkkinat. Beecroftin mielestä kasvupotentiaalia on runsaasti, sillä alueen pörssit ovat vasta kunnolla avautumassa ulkomaisille sijoittajille.
”Lähi-itä ei ole aiemmin kiinnostanut sijoittajia, koska siellä ei ole ollut sijoituskohteita. Tilanne on nopeasti muuttumassa. Alueella on entistä enemmän yhtiöitä, joiden raportointi ja johtaminen ovat länsimaisella tasolla.”


Alueen kiinnostavuutta lisäävät vahvistuneet kansantaloudet. Öljyvaltiot ovat maksaneet ulkomaanvelkansa, ja korkealla pysyttelevä raakaöljy paisuttaa entisestään niiden valuuttavarantoja. 1970-luvun tyyliin öljyrikkauksia ei tuhlata, vaan varat käytetään talouksien monipuolistamiseen.
”Hyvät koulutus- ja terveyspalvelut sekä infrastruktuuri antavat hyvän pohjan kehitykselle.”

Kallis öljy ja ruoka vaivaavat

Siinä missä kallis öljy siivittää Lähi-idän pörssejä, tuontienergiasta riippuvaisille kehitysmaille kallistuneesta öljylaskusta koituu päänvaivaa.
”Monilla on suuria vaikeuksia sopeutua tähän. Ruuan kallistuminen on puolestaan kiihdyttänyt inflaatiota. Osakekursseihin vaikuttaa alentavasti myös kohonnut korkotaso.”


Kallis öljy ja subprime-luotoista lähteneet myllerrykset rahoitusmarkkinoilla ovat Beecroftin mielestä tyypillisiä kehittyviä talouksia koettelevia ulkoisia shokkeja.
”Siksi lyhyellä tähtäimellä kehittyvien talouksien pörsseissä voi olla edessä vastatuulta.
Sen sijaan pidemmän aikavälin näkymiä parantavat valtioiden sisäiset vahvuudet.”


Nykyisten kiinnostuksen kohteiden ohella T. Rowe Pricen asiantuntijat etsivät aktiivisesti tulevien vuosien kasvualueita. Beecroftin mukaan niitä saattaa löytyä muun muassa Afrikasta.
”Etelä-Afrikassa näkymät ovat synkistyneet, mutta pitkällä tähtäimellä esimerkiksi Nigeria, Kenia ja Sambia ovat kiinnostavia. Lähtötaso Afrikan pörsseissä on tosin matala, eikä uusien listautumisten tulvaa ole luvassa. Markkinat ovat kuitenkin kasvussa.”

 

---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola