11.6.2008
| |
 |
| |
Kuva: Juha Salminen |
Trendi-osakerahaston varat on tällä hetkellä sijoitettu Euroopassa ja Yhdysvalloissa listattuihin yhtiöihin. Suurella osalla näistä yhtiöistä on toimintaa myös kehittyvissä Itä-Euroopan ja Aasian maissa.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa kulutusnäkymät ovat olleet alkuvuonna hieman negatiivisia. Varsinkin Yhdysvalloissa kulutuskysyntä on heikentynyt lähinnä asuntovarallisuuden laskun ja kohonneiden polttoainehintojen vuoksi. Manner-Euroopassa ja Pohjoismaissa kulutusnäkymiin on vaikuttanut positiivisesti parantunut työllisyystilanne, mutta kohonnut inflaatio ja korkojen nousu on hillinnyt kulutusintoa viime aikoina. Työllisyystilanne on säilynyt
hyvällä tasolla maailmalla, joten kulutuksen äkilliseen vähenemiseen Euroopassa tai Yhdysvalloissa emme usko. Aasian kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa ja Intiassa sekä Itä-Euroopassa, kysyntä jatkuu edelleen vahvana. Nämä kehittyvät alueet ovat olleet monen kulutusyhtiön kasvun moottori kuluvana vuonna.
Tapiola Trendi sijoittaa vakaisiin, kansainvälisiin yhtiöihin, joiden tuotteiden kysyntä ei riipu voimakkaasti talouskehityksestä. Siksi maltillinen talouskasvun hidastuminen ei heikennä oleellisesti yhtiöiden tulosnäkymiä.
Timo Ritari
Osakesalkunhoitaja
Tapiola Varainhoito Oy