Pitäisikö valtion ottaa rohkeammin velkaa?

Rahapolitiikan teho hiipuu, kun valtiot rämpivät kroonisessa talousanemiassa. Onko pöytä katettu valtioiden velkaelvytykselle? Jos luotamme siihen, että velkaraha ei häviä julkisen talouden mustaan aukkoon vaan tuotantopotentiaalia vahvistavaan toimintaan, velkaelvytyksessä on itua.

Kansainvälisen talousdebatin yksi kuumimmista aiheista on tällä hetkellä niin kutsuttu sekulaarinen stagnaatio, josta USA:n entinen valtiovarainministeri ja Harvardin professori Larry Summers ensimmäisenä varoitteli jo muutama vuosi sitten. Taloustieteellinen yhdistys ja Yrjö Jahnssonin säätiö järjestivät vastikään aiheesta kiinnostavan seminaarin.

Rahapolitiikan teho hiipuu

Kiteytetysti sekulaarisessa stagnaatiossa on kyse kroonisesta talousanemiasta, jossa rahapolitiikka menettää tehonsa.

Keskuspankit eivät yksinkertaisesti pysty laskemaan korkoja tarpeeksi alhaisiksi, jotta säästöt ja investoinnit tasapainottuisivat. Talous juuttuu tilanteeseen, jossa säästämishalukkuutta on liikaa ja investointien vaatimaa riskinottohalukkuutta liian vähän. Tuotantokapasiteetti kasvaa kituliaasti, työpaikkoja ei synny ja tuottavuuskehitys on heikkoa.

Keskuspankit ovat toki ottaneet perinteisten koronlaskujen rinnalle aimo arsenaalin muitakin toimenpiteitä, joiden avulla rahoituksen hintaa on pyritty entisestään laskemaan. Massiivisilla arvopaperiostoilla Euroopan keskuspankki on luonut valtavasti kysyntää valtioiden ja korkean luottoluokituksen yritysten velkapapereille, joiden korot ovat laskeneet historiallisen alhaisiksi.

Joka tapauksessa rahapolitiikan teho näyttäisi olevan hiipumaan päin. Onko pöytä siis katettu valtioiden velkaelvytykselle?

velka

Luottokelpoisimmat valtiot saavat velkaa jopa miinuskorolla eli sijoittajat maksavat rahoittamisen ilosta. Näille valtioille ”aarniomainen” rahan hautaaminenkin olisi kannattavaa.

Pitää kuitenkin muistaa, että valtioiden kannalta oleellista on niin sanottu uudelleenrahoitusriski: Ovatko markkinat velkojen erääntyessä valmiita tarjoamaan uutta, korvaavaa velkaa ja jos ovat, mihin hintaan? Uudelleenrahoitusriskin vuoksi valtioiden pitäisi pystyä osoittamaan, että aiempi velka on käytetty järkevästi ja kasvua tukevasti. Hautaamista huonommin rahat on valitettavan helppo käyttää.

Mihin velkarahaa pitäisi investoida?

Alhaisten korkojen yksi harmillisimmista sivuvaikutuksista on, että markkinapaine uudistusten tekemiseksi on hävinnyt. Jos talousuudistuksia ei saada tehtyä ja syömävelka käytetään vanhojen rakenteiden ylläpitoon, kyse on puhtaasti kulutusmahdollisuuksien siirrosta tulevilta sukupolvilta nykyisille. Jos velkaraha ei riittävässä määrin kanavoidu investointeihin, jotka generoivat tuotannollista omaisuutta, uudelleenrahoitusriski sen kuin kasvaa.

Jos kuitenkin luotamme siihen, että velkaraha ei häviä julkisen talouden mustaan aukkoon vaan tuotantopotentiaalia vahvistavaan toimintaan, velkaelvytyksessä on itua. Esimerkiksi koulutus ja tutkimus sekä infrastruktuuri ovat luontevasti julkisen sektorin pelikentälle osuvia investointikohteita. Niissä suuri osa hyödyistä tulee positiivisina ulkoisvaikutuksina, jolloin mikään yksityinen toimija ei kykene riittävästi ulosmittaamaan tuottoja investoinnin katteeksi.

Suomen viimeaikaisia koulutusleikkauksia on vaikea ymmärtää. Velkaantumisvauhti ei ole juurikaan laskenut, mutta koulutuksesta leikataan, koska syömävelan annetaan kasvaa. Kannattavia infrahankkeitakin Suomesta varmasti löytyy. Eräs siltahanke hyötysuhteella 0,7 ei tosin taida lukeutua niihin.

Syntymäaika: 14.3.1975, Pirkkala
Koulutus: Valtiotieteiden tohtori (kansantalous)
Perhe: Vaimo ja kaksi tytärtä (synt. 2000 ja 2004)
Harrastukset: Lukeminen (romaanit) sekä luonnossa liikkuminen eri muodoissaan – kesällä kalastus, patikointi, marjastus, sienestys ja talvella murtomaahiihto.
Motto: Jos teoria ja maalaisjärki menevät ristiin, valitsen jälkimmäisen.

Kommentit

  1. Timo Vesala

    Kiitos Ismo hyvistä huomioista. Myös tuotantorakenteen uudistumisen kannalta yritystuet voivat olla ongelmallisia. Tästä aiheesta oli ansiokas pääkirjoitus tämän päivän (18.10.) Helsingin Sanomissa.

  2. Ismo Immelmann

    Valtio ja kunnat voivat huoletta lainata nykyisillä korkotasoilla jos pidetään huolta samalla siitä, että lainaa ei oteta ”syömiseen”, vaan ainoastaan sellaiseen mikä tavalla tai toisella maksaa itsensä takaisin.

    Sellaista on esimerkiksi halpojen vuokra asuntojen tuotanto jos samalla pidetään huolta, että tällaisiin uusiin vuokra asuntoihin pääsee asumaan vain yksi talous per asunto ja se talous sitoutuu olemaan hakematta asuntotukia ja maksamaan itse vuokransa. Tietysti tällaisen sitoumuksen voi vaatia vain vuokrasta joka on valtakunnan yleishyödyllisten tai kunnallisten vuokrien keskiarvo tai alle.

    Velkaa voi myös ottaa mihin tahansa infraan tai uuteen suurteollisuuteen/energiateollisuuteen jos sen takaisinmaksukyky arvioidaan kohtuulliseksi tai hyvin todennäköiseksi.

    Taas erilaisten tukien, kuten yli 300 miljoonan vuosittaisten tuulivoimatukien tai yli 4 miljardin maatalouden kokonaistukien, rahoittamista lainalla ei saisi edes harkita, eikä oikeasti muutenkaan ylläpitää.

  3. piia beer

    Olemme nyt saapuneet tähän fiat-rahakierroksen viimeiseen vaiheeseen. Velkakorot ovat paisuneet niin suuriksi, ettei niitä edes loputtomalla uuden rahan painamisella makseta. Rahasysteemin nollaaminen on aina tähän asti suoritettu maailman sodan siivellä, niin luotiin uudet valuutat ja lähettiin taas ”nollasta”… Suomea ajataan kylmään sotaan (ja ehkä vielä kuumaankin) Venäjän kanssa, näin luodaan läntisen blockin talouskasvua sotateollisuudesta..

Jätä kommentti

(Pakollinen)
(Pakollinen, ei julkaista)